it's all bullshit

Mä ajattelin eka, tai no okei tosi pitkään, etten puhu tästä aiheesta blogin puolella mitään, koska mua hävetti. Hävetti, että mulle kävi näin. Nytkin tämä postaus on lojunut jo jonkun aikaa luonnoksissa, koska en vaan ole pystynyt julkaisemaan tätä, koska tää on mulle niin kova paikka.
Muistatteko ehkä kun parisen vuotta sitten hehkutin täälläkin miten onnellinen olin ja miten olin tavannut mun unelmien miehen. Miehen joka muisti aina kehua mua, lupaili mulle kuut taivaalta ja halus jatkuvasti olla mun kanssa yms. No niinkuin mä alussa monille sanoinki, että tää on vähän liian hyvää ollakseen totta - niin niinhän se sitten olikin. Alussa tää mies tuli aina töistä meille, lähti meiltä töihin ja kun oltiin erossa viestitteli mulle kokoajan. Kehu mua ja anto hirveästi huomioo ja hellyyttä. No enää hän ei ollutkaan hempeilijä, eikä niitä alussa kuuluneita kehuja enää kuulunut. Ei enää viestitellyt samallailla kun ennen, eikä viettänyt aikaa enää niin paljoa mun kanssa - aina kaikkeen oli syynä työ, ei kerennyt viestitellä kun on töissä eikä nähdä enää samallailla kuin ennen. Aina riidan tullen, ja niitä muuten riitti, oli eroamassa. Kaikki oli aina mun vika, myös se kun hän jäi pettämisestä kiinni, jonka mä tyhmänä annoin anteeks. Vaikka sillonkin sain ensin kuulla haukut siitä kuinka paska mä olen. Joka kerta kun sain hänet kiinni tinderistä, oli selitys valmiina, työkaverin muijaa stalkkasivat tai milloin mitäkin. Facebookiin ei voitu laittaa parisuhdestatusta hänen töidensä takia (järjestyksenvalvoja), kuvia hänestä ei saanut laittaa nettiin "hullun eksän takia". Mä aina uskoin, että kyllä tää tästä ja aloin itsekin pitää miehen töitä syynä miten meillä meni, koska onhan jatkuvat 12h yövuorot lapsiperheessä haastavat, jos toisella on huonot unenlahjat. Mieheltä löytyi aina kaikkeen selitys ja jollain ihmeen tavalla hän sai mut aina uskomaan mitä kummallisimpiinkin selityksiin, ja sai mut uskomaan, että mä olen vain vainoharhainen ja liian mustasukkainen, ja että kuvittelen omiani. Mä rupesin itsekin uskomaan, että mä ihan oikeasti olen vaan niin paska ihminen, että mussahan sen vian täytyy olla kun mikään mitä tein toisen eteen ei ikinä riittänyt, aina tein jotakin väärin yms.

Me kuitenkin vietettiin aikaa myös mun kavereiden kanssa ja käytiin mun sukulaisilla, ikinä ei kuitenkaan vietetty aikaa hänen kavereiden tai sukulaisten kanssa. Ja mä ihmettelin ja kyselin millon hän esittelee mut äidilleen yms, aina löytyi selitys ja lupaili ottaa mut mukaan ens kerralla - sitä kertaa tosin ei ikinä tullut. Ainoastaan hänän veljensä näin ihan meidän suhteen alussa kerran, ja muutaman kaverin ohimennen.
Hän muutti meille asumaan, mutta koska hän ei mukamas saanut nukuttua meillä ja oli masennusta sun muuta, joten tää mies rupes viettää enemmän ja enemmän aikaa äidillään - tai niinhän mulle aina väitti. No kuten ehkä tekstistä voittekin jo arvata, niin asiat ei ollut ihan niinkuin mulle uskoteltiin. Tällä mun niin täydellisellä poikaystävällä oli ollut toinen nainen koko meidän suhteen ajan, siis alusta asti hän oli seurustellut jo toisen kanssa ennen kuin mä tulin kuvioihin. Ja voitte vaan kuvitella, että me kaksi ei oltu ainoat ketä hänellä on tänä aikana ollut.. Mun vierestä hän on laittanut toiselle viestiä ja toisinpäin, mä oon ollu duuniporukan kanssa laivalla ni hän on mennyt toisen muijan luo, toinen muija ollut yötöissä niin sit on ollut mun luona yms,  oli toisen naisen kanssa ulkomailla, valehteli mulle jopa ajokortistaan - joten voitte vaan kuvitella kuinka paljon hän on puhunut totta ja paljonko valehdellut. Ja kummasti kun nää asiat selkis niin moni hänen käytöksestään selittyi. Tottakai sitä miettii ite että miks olin niin tyhmä ja aina uskoin, aina annoin uuden mahdollisuuden, pyytelin itse anteeksi ja ennenkaikkea miksi en kuunnellut itteäni - mähän epäilin melkein kokoajan että tällä miehellä ja sillä toisella naisella oli jotain, mutta sain vaan aina kuulla miten vainoharhainen mä olen. Tää toinen nainen oli kuulemma vaan hullu joka ei jätä tätä miestä rauhaan, eivätkä he ole tekemisissä - voitte kuvitella että samat tarinat tää toinen nainen oli musta kuullut. Onneks totuus kuitenki selvis loppujen lopuksi, mut kyllä se helvetti satutti. En oikeesti keksi mitään niin pahaa mitä voi toiselle ihmiselle tehdä. Koko puolentoista vuoden suhde pelkkää kusetusta, mikään ei ole ollut aitoa. Mä en enää ikinä halua tuota ihmistä mun elämään, mutta kyllä sitä väistämättä on miettinyt ja itkenyt monet kerrat että miten tyhmä ja sinisilmäinen sitä on ite ollut, ja mikä mussa oli vikana kun mä en riittänyt. Ja että miten ihminen kenet sä kuvittelit tuntevas kokonaan, ihminen kuka on vannonut sulle rakkauttaan ja ihminen keneen sä olet luottanut voi tehdä sulle noin ja osoittautua täysin eri ihmiseksi mitä antoi olettaa. Muistot satuttaa niin helvetisti, juuri eilen tää toinen nainen oli käymässä meillä (meistä on tullut nyt frendejä kun tää selvis, ja se on kyllä huippu tyyppi!) ja taas selvis uusia juttuja. Satuttaa kuulla miten sä oot himassa venaillut ja mies väittänyt olevansa ihan jossain muualla ja saatkin tietää missä hän on oikeesti ollut, käynyt toisen mimmin kanssa kattoo lätkää, keilailee yms silloin kun hänen piti olla töissä jne. Nytkin kun kirjotan tätä niin heti tulee itku, tai no okei se tuli jo kun avasin läppärin ja läppärissä on vieläkin meidän yhteiskuva taustakuvana (en oo saanu aikaseks poistaa sitä kun oon vältellyt koneella käyntiä :D). Välillä oon helvetin vihanen, välillä pettynyt, välillä surullinen ja välillä ei tunnu miltään. Mä en osaa oikein pukea tätä sanoiksi niin sairasta tää on.